II Raina: Virvatuli, Metsänpeittoon

Mikä on tuo joka kajastaa
vaappuu valkeana, lepattaa
vierassa veräjän virnuilee
kainosti kutsuu luokseen?

Sanaton, niin äänetön, kuin hahmoton.

Minua kurjaa kuolevaista
tuli tuima vetää likellensä
Onko kerrankin jotain minulle
pienelle pojalle poloiselle?
Vieritse veräjän, vieritse aitojen
Pahaista polkua pitkin
Vieritse petäjän, vieritse vihtojen
Pahaista polkua pitkin.

Miksei tuikku tule luokse, lähene lämpöinen liekki?
Alituisesti aarteeni kauemmas karkuun katoaa.

Saavuttamaton, niin toivoton, kuin loputon
Tämä paikka vain tuokion kävelymatkan päässä kotva
ei ole ennallaan
En tunnista omia rakkaita mantujani
En ole koskaan niitä ennen nähnyt tällaisena
Tuo polku joka tänne minut äsken johdatti
on kaikonnut ryhdikään ryteikön tieltä.

Minua kurjaa kuolevaista
tuli tuima vetää likellensä
Onko kerrankin jotain minulle
pienelle pojalle poloiselle?
Turha on toiveeni, kehno kohtaloni
Ei puhu puro, ei varvut valita
Ei laula linnut, ei sirkat siritä
Ei loista lyhty, sekin minut jätti
näille tuntemattomille tiluksille.