Alku:
Surumielin suomen äiti itki:
" kussa kuljet armas kuopukseni
Missä viivyt viisas väinämöinen?
Emos vanhan auttajaksi astu
Joudu päästäjäksi päivän uuden
Sekä päivän jotta kuuhutkullan!"
Säe i:
Silloin säälitellen väinö vanha
Joka paltehelta auerpilven
Kohtaloita suomen kansan katsoi
Katsoi kyynelsilmin, murhemielin
Taivahalta tähtimiekan tempas
Kalevaisten vanhan väkikalvan
Jonka sinne oli heittänynnä
Ja hän maahan valosäilän viskas
Halki taivon, puhki pilvilöiden
Läpi jättitammen taajan latvan.
Säe ii:
Lailla leimauksen miekka lensi
Vaipui kalpa ukon vaajan lailla
Tiensä leikkas läpi tammen lehväin
Syvään päätä myöten maahan syöksi
Näki kansa liekin leimahtavan
Tuikahtavan oudon tulikielen
Ilman öisen, ikisynkän halki
Kaikki tuota katsomahan riensi
Kuunko keträ oli kirvonnunna
Vaiko lentänynnä taivon tähti.
Väliosa:
Saapui vihdoin sinne ukko utra
Itse virokannas karjalainen
Joka syrjäisessä sydänmaassa
Eli yksin salon saunassansa
Eli muinaisissa muisteloissa
Maahan k**artui ja sormin kulki
Kahvan kaunehia tunnustellen
Tunsi ilmarisen ihmemiekan
Tunsi kirjat, tunsi kullat, helmet
Tunsi väinön vanhat taikamerkit.
säe iv:
Äänetönnä seisoi suomen kansa
Lauloi suvantolan sankareista
Kosijoista kuulun pohjan neien
Lauloi väinämöisen voimatöistä
Sampo-matkasta ja louhen maasta
Hymyhuulin noita kansa kuuli
Nauroi nuoret ahdin leikkilöille
Väinön lausehille vanhat nyökkäs
Itki neiet nuoret kullervoista
Poiat surkutteli ainon surmaa.
Bridge:
Kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä
Kuinka ennen täällä suuret laulut
Raikui suusta suurten sankareiden
Kuinka ennen täällä suuret miekat
Säihkyi säkeneitä suurten töiden
Kuinka yksi, suuri suomen manner
Kantoi yhtä, suurta suomen kansaa
Silloin kansa kysyi kaihomielin:
" miksi ennen kaikk' ol' onnellista
Miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?"
Kerto i:
Ukon kertomata kuunnellessa
Syttyi sydämissä aatos uusi
Syttyi niinkuin kulo kankahalla:
Ensin hiljaa, ritisten se hiipi
Kanervissa kiemuroiden kulki
Kunnes löysi kuusen kunnahalta
Johon roihahti ja taivahalle
Kauvas kansan pyhän tahdon kantoi:
" taitettava onpi tammi suuri
Kauhu kaadettava suomen niemen!"
Kerto ii:
Urhon huudon väinämöinen kuuli
Ja hän riemastui ja rinnassansa
Syttyi toivon säde, kerran vielä
Päästä ahojansa astumahan
Soutamahan suomen suvannoita
Ja hän lauloi uuden ilmapurren
Emäpuuksi taivon kaaren taittoi
Kokan kultas aamun purppuralla
Valmis lähtemähän ollaksensa
Konsa kajahtaisi kutsu kansan.
Recent comments