TuonelanTtuvilla

[Finnish version:]

Olpa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen
Piti viikosta vihoa, ylen kauaista kaetta.

Laativi tulisen jousen, jalon kaaren kaunistavi
Kaaren rauasta rakenti, vaskesta selän valavi.

"Karkaeli nuoliansa
Sai vasamat valmihiksi ja jousen jänniteltäväksi".

Sie ampuisitko nyt Väinämöisen ja kaataisitko kalevalaisen
Tuo ilo ilmalta katoisi ja laulu maalta lankeaisi
On ilo ilmalla jo parempi ja laulu maalla laatuisampi
Kuin onpi Manalan mailla, noilla, tuolla Tuonelan tuvilla
Tuonelan tuvilla.

Viikon vuotti Väinämöistä, valvoen vajojen päissä
Kuunnellen kujan perällä, vahtaellen vainiolla
Jou'utti tulisen jousen, koppoi kaaren kauneimman
Pään varalle Väinämöisen, surmaksi suvantolaisen.

Siitä vanha Väinämöinen suistuvi sulahan
Selästä sinisen hirven.

[English version:]

At The Huts Of The Underworld

Joukahainen, a youthful son
Laplander, a slender fellow
Bore a grudge within his heart
Bitter envy in his bosom.

Thus he worked a fiery crossbow
So he shaped a noble bow
And he formed the bow of iron
Overlaid the back with copper.

Then the points were to be sharpened
So the arrows then were ready
And his bow was fit for bending.

"Now, should you bring 'bout Väinämöinen's death
And by your arrow let him die
Joy will then fade away from Earth
Songs cannot then be heard again
Elation is way better on Eary
And the music is more cheerful in here
Than somewhere in the land of the dead
At the huts of the Underworld."

Long he watched for Väinämöinen
Peering, peeping at the lodges
Sometimes listening in the alleys
Sometimes watching in the meadow.

Spanned in haste his might crossbow
And he aimed his splendid weapon
At the head of Väinämöinen
Thus to kill Suvantolainen.

And then the old Väinämöinen
Fell head over heels in water
Off the back of his blue moose.